#MeToo
If all the people who have been sexually harassed or assaulted wrote "Me too." as a status, we might give people a sense of the magnitude of the problem.
Sosiaalisessa mediassa leviävä #MeToo-kampanja on herättänyt minussa ajatuksia. Kampanjan tarkoitus on näyttää maailmalle, kuinka laaja ongelma seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on naisten keskuudessa. Kun näin Facebookissa ensimmäistä kertaa oman tutun päivittäneen "#MeToo" pysähdyin hetkeksi. Mietin, kuinka kamalaa se olisi. Mietin, kuinka kamala maailma on. Sitten mietin, etten onnekseni ole itse kokenut seksuaalista häirintää. Paneuduin #MeToo-kampanjaan tarkemmin ja aivoissani alkoi jälleen raksuttaa. Ai en ole kokenut? Olenpas! Muistin, kuinka kerran joku läpsäisi varoittamatta julkisella paikalla pepulle ja sen kerran, kun puolituttu humalassa väkisellä lääppi minua, vaikka kielsin häntä koskemasta minuun ja sen kerran, kun pyöräilin yläasteikäisenä puistoalueen läpi ja alaston mies lähti juoksemaan perääni. Listaa voisin jatkaa pidemmällekin. En silti halua tehdä niin, koska asia on inhottava ja herkkä, enkä oikeastaan edes haluaisi puhua tästä. Teen tämän, koska haluan herättää ihmiset huomaamaan ongelman laajuuden. Teen tämän, koska tajusin, kuinka paljon tämä asia koskettaa minua ja muita naisia. Teen tämän, koska haluan päästä tästä ongelmasta eroon, jotta tulevaisuudessa yhä pienempi määrä ihmisiä joutuisi kokemaan seksuaalista häirintää. I have a dream. Vaikka oma vaikutukseni asiaan saattaa tuntua hyvin pieneltä, aion silti kantaa korteni kekoon. Siitä keosta tulee lopulta valtava muurahaispesä, joka ei jää ihmisiltä huomaamatta.
Olen vihainen yhteiskunnalle, joka on päästänyt tällaisen asian normalisoitumaan. Ongelmaa on turha katsoa läpi sormien tai väittää, ettei sitä ole olemassa. Seksuaalinen häirintä ei ole myytti tai asia, joka tapahtuu vain yhdelle sadasta. Ongelma on päinvastoin erittäin yleinen. Siitä kertoo jo se, että minä, joka tietoisesti vältän sellaisia paikkoja ja tilanteita, joissa tällaista voisi todennäköisesti tapahtua, olen joutunut kokemaan seksuaalista häirintää. Kuinka paljon enemmän sitä kokevat ihmiset, joilla on tapana esimerkiksi käydä säännöllisesti baareissa? Ystäväni kanssa aiheesta keskustellessani, hän arvioi, ettei luultavasti tunne yhtäkään naista, joka ei olisi kokenut seksuaalista häirintää jossakin muodossa. Väitän itsekin, että tunnen luultavasti enemmän naisia, joita on lääpitty ja koskettu ilman heidän lupaansa, kuin niitä naisia, jotka ovat tällaiselta kamaluudelta säästyneet. Huomattakoon myös se, että seksuaalinen ahdistelu voi olla myös sanallista. Kun tämä lasketaan mukaan, lähes jokainen nainen voi sanoa kokeneensa seksuaalista häirintää. Haluan silti korostaa sitä, että naisina joudumme kokemaan paljon muutakin kuin tällaista sanallista häirintää. Asiasta ollaan vain hiljaa, koska kukaan ei kehtaa avata suutaan ja sen takia vaikuttaa siltä, ettei ongelmaa ole koskaan ollutkaan. Tällaisesta asiasta on varsinkin Suomen hiljaisessa kulttuurissa vaikea puhua ja häpeä aiheen ympärillä on kuin paksu ja tumma verho.
Ihmiset eivät osaa reagoida tällaisen häirinnän tapahtuessa. Hämmennytään. Ei tiedetä, mitä sanoa tai tehdä. Tilanne on erityisen vaikea, jos ahdistelija sattuu olemaan kaveri tai tuttu. Pitäisikö nauraa ongelma pois? Sehän oli vain pila! Pitäisikö asiaan puuttua? Tilanne saattaa olla ohi nopeammin kuin alkoikaan. Ohi kävelee henkilö ja hupsis, sehän koski minua. Mitä ihmettä voit tehdä sellaisessa tilanteessa?
"Mitä jos vain suurentelen asian vakavuutta päässäni?" Näin saatamme ajatella. Ongelma löytyy suoraan asenteestamme, jolla pyrimme vähättelemään häirintää, joka meihin kohdistuu.
"Pojat ovat poikia. Ei ne luonnolleen mitään voi", jokin aivojen sopukka väittää tottumuksesta. Eivät pojat ja miehet kuitenkaan ole villejä himojensa vietävissä olevia otuksia. He ovat ihmisiä, yhtä kyvykkäitä vastustamaan kummallisia päänsä oikkuja kuin naiset. Kyse on tahdosta. Tahdotko kunnioittaa kanssaihmisiäsi, kuten normaalin ihmisen kuuluisi? Olen pahoillani, että korostan nimenomaan miesten roolia seksuaaliseen häirintään syyllistyneinä. Fakta vain on se, että naiset kokevat huomattavasti enemmän seksuaalista häirintää. En silti halua vähätellä miehiä, jotka ovat tällaisen häirinnän uhreja. Toivoisin, että naisina voisimme katsoa myös itseämme peiliin. Emmehän itse toimi päinvastoin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan?
Toverit ja tutut ja kaverinkaverit ja muut, miksi toimimme näin kanssaihmisiämme kohtaan? Arvostammeko toisiamme todellakin niin vähän, ettei toisen koskemattomuudella ole mitään merkitystä? Kunnolliset ihmiset arvostavat toisiaan. Kunnolliset ihmiset kunnioittavat toisen omaa tilaa. Kiitos teille. Kunnollisetkaan ihmiset eivät kuitenkaan aina ymmärrä puuttua seksuaaliseen häirintään, kun sellaista tulee vastaan arkielämässä. Kunnolliset ihmiset voivat siis kehittyä kunnollisuudessaan ja oppia puolustamaan niitä, joita kohdellaan väärin. Mutta te loput, joita en voi kunnollisiksi kutsua, lopettakaa. Ryhdistäytykää.
Sosiaalisessa mediassa leviävä #MeToo-kampanja on herättänyt minussa ajatuksia. Kampanjan tarkoitus on näyttää maailmalle, kuinka laaja ongelma seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on naisten keskuudessa. Kun näin Facebookissa ensimmäistä kertaa oman tutun päivittäneen "#MeToo" pysähdyin hetkeksi. Mietin, kuinka kamalaa se olisi. Mietin, kuinka kamala maailma on. Sitten mietin, etten onnekseni ole itse kokenut seksuaalista häirintää. Paneuduin #MeToo-kampanjaan tarkemmin ja aivoissani alkoi jälleen raksuttaa. Ai en ole kokenut? Olenpas! Muistin, kuinka kerran joku läpsäisi varoittamatta julkisella paikalla pepulle ja sen kerran, kun puolituttu humalassa väkisellä lääppi minua, vaikka kielsin häntä koskemasta minuun ja sen kerran, kun pyöräilin yläasteikäisenä puistoalueen läpi ja alaston mies lähti juoksemaan perääni. Listaa voisin jatkaa pidemmällekin. En silti halua tehdä niin, koska asia on inhottava ja herkkä, enkä oikeastaan edes haluaisi puhua tästä. Teen tämän, koska haluan herättää ihmiset huomaamaan ongelman laajuuden. Teen tämän, koska tajusin, kuinka paljon tämä asia koskettaa minua ja muita naisia. Teen tämän, koska haluan päästä tästä ongelmasta eroon, jotta tulevaisuudessa yhä pienempi määrä ihmisiä joutuisi kokemaan seksuaalista häirintää. I have a dream. Vaikka oma vaikutukseni asiaan saattaa tuntua hyvin pieneltä, aion silti kantaa korteni kekoon. Siitä keosta tulee lopulta valtava muurahaispesä, joka ei jää ihmisiltä huomaamatta.
Olen vihainen yhteiskunnalle, joka on päästänyt tällaisen asian normalisoitumaan. Ongelmaa on turha katsoa läpi sormien tai väittää, ettei sitä ole olemassa. Seksuaalinen häirintä ei ole myytti tai asia, joka tapahtuu vain yhdelle sadasta. Ongelma on päinvastoin erittäin yleinen. Siitä kertoo jo se, että minä, joka tietoisesti vältän sellaisia paikkoja ja tilanteita, joissa tällaista voisi todennäköisesti tapahtua, olen joutunut kokemaan seksuaalista häirintää. Kuinka paljon enemmän sitä kokevat ihmiset, joilla on tapana esimerkiksi käydä säännöllisesti baareissa? Ystäväni kanssa aiheesta keskustellessani, hän arvioi, ettei luultavasti tunne yhtäkään naista, joka ei olisi kokenut seksuaalista häirintää jossakin muodossa. Väitän itsekin, että tunnen luultavasti enemmän naisia, joita on lääpitty ja koskettu ilman heidän lupaansa, kuin niitä naisia, jotka ovat tällaiselta kamaluudelta säästyneet. Huomattakoon myös se, että seksuaalinen ahdistelu voi olla myös sanallista. Kun tämä lasketaan mukaan, lähes jokainen nainen voi sanoa kokeneensa seksuaalista häirintää. Haluan silti korostaa sitä, että naisina joudumme kokemaan paljon muutakin kuin tällaista sanallista häirintää. Asiasta ollaan vain hiljaa, koska kukaan ei kehtaa avata suutaan ja sen takia vaikuttaa siltä, ettei ongelmaa ole koskaan ollutkaan. Tällaisesta asiasta on varsinkin Suomen hiljaisessa kulttuurissa vaikea puhua ja häpeä aiheen ympärillä on kuin paksu ja tumma verho.
Ihmiset eivät osaa reagoida tällaisen häirinnän tapahtuessa. Hämmennytään. Ei tiedetä, mitä sanoa tai tehdä. Tilanne on erityisen vaikea, jos ahdistelija sattuu olemaan kaveri tai tuttu. Pitäisikö nauraa ongelma pois? Sehän oli vain pila! Pitäisikö asiaan puuttua? Tilanne saattaa olla ohi nopeammin kuin alkoikaan. Ohi kävelee henkilö ja hupsis, sehän koski minua. Mitä ihmettä voit tehdä sellaisessa tilanteessa?
"Mitä jos vain suurentelen asian vakavuutta päässäni?" Näin saatamme ajatella. Ongelma löytyy suoraan asenteestamme, jolla pyrimme vähättelemään häirintää, joka meihin kohdistuu.
"Pojat ovat poikia. Ei ne luonnolleen mitään voi", jokin aivojen sopukka väittää tottumuksesta. Eivät pojat ja miehet kuitenkaan ole villejä himojensa vietävissä olevia otuksia. He ovat ihmisiä, yhtä kyvykkäitä vastustamaan kummallisia päänsä oikkuja kuin naiset. Kyse on tahdosta. Tahdotko kunnioittaa kanssaihmisiäsi, kuten normaalin ihmisen kuuluisi? Olen pahoillani, että korostan nimenomaan miesten roolia seksuaaliseen häirintään syyllistyneinä. Fakta vain on se, että naiset kokevat huomattavasti enemmän seksuaalista häirintää. En silti halua vähätellä miehiä, jotka ovat tällaisen häirinnän uhreja. Toivoisin, että naisina voisimme katsoa myös itseämme peiliin. Emmehän itse toimi päinvastoin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan?
Toverit ja tutut ja kaverinkaverit ja muut, miksi toimimme näin kanssaihmisiämme kohtaan? Arvostammeko toisiamme todellakin niin vähän, ettei toisen koskemattomuudella ole mitään merkitystä? Kunnolliset ihmiset arvostavat toisiaan. Kunnolliset ihmiset kunnioittavat toisen omaa tilaa. Kiitos teille. Kunnollisetkaan ihmiset eivät kuitenkaan aina ymmärrä puuttua seksuaaliseen häirintään, kun sellaista tulee vastaan arkielämässä. Kunnolliset ihmiset voivat siis kehittyä kunnollisuudessaan ja oppia puolustamaan niitä, joita kohdellaan väärin. Mutta te loput, joita en voi kunnollisiksi kutsua, lopettakaa. Ryhdistäytykää.
Kommentit
Lähetä kommentti